Anne Sydänpelto

Reborn Muutostiimin -jäsen, TraumaNeuro -valmentaja & keho-mieli -yhteyden asiantuntija.

Keho kantaa, muistaa ja suojaa sen mikä on mielelle liikaa. Kunnes keho ei enää jaksa.
Olen syntynyt 1979 Turussa. Minulla on kolme lasta. Vuonna 2006 syntyneet kaksoset sekä vuonna 2010 syntynyt kuopus. Olin lasteni isän kanssa naimisissa 17 vuotta. Liitto päättyi eroon vuonna 2022.

Olen kantanut mukanani hylätyksi tulemisen pelkoa suuren osan elämästäni. Niinpä kehoni ja hermostoni valitsi minun parhaakseni, että minulle turvallisinta on hylätä itseni ja omat tarpeeni. Miellyttää muita, sopeutua ennemmin kuin kuulua. Näin eläen minua ei hylättäisi ja pysyisin todennäköisimmin hengissä. Ja minähän pysyin hengissä. Ja selviydyin. Elinkö elämää joka minulle syntymäoikeutena kuuluu? En todellakaan.

Olen kulkenut pitkän polun yrittäen parantaa elämääni. Olen lukenut, olet kääntänyt kortteja, olen affirmoinut, käynyt erilaisia kursseja ja koulutuksia, "manifestoinut", käynyt terapiassa, ollut hyvä ja pyytetön ihminen mahdollisimman paljon, olen laittanut kaiken itseni edelle jne... Muuttuiko mikään? Hetkellisesti kyllä, oireet helpottivat, elämäni ei muuttunut.

Vasta TraumaNeuro -valmentajakoulutuksen myötä minä olen saanut takaisin elämänilon ja innon, valon, jaksamisen, taloudellisen vakauden, luovuuden, rauhan, naurun ja leikkisyyden. Kyvyn valita aina ensin itseni ja olla itseni puolella kaikissa tilanteissa.

Nyt voin vilpittömin mielin todeta eläväni tähänastisen elämäni parasta aikaa. Ja se jos mikä on maailman parasta!